torstai 29. huhtikuuta 2010

Hyydytetty lakkakakku



Iloista vappua! Kesän odotus on hyvä aloittaa jollakin raikkaalla, mikä mahdollisesti myös edistää pakastimentyhjennysprojektia... Eilen illalla keittelin pakastimen viimeisistä lakoista hillon, jonka sitten heittelin vappukakkuun. Tuloksena oli hyydytetty lakkakakku keksipohjalla. Vielä en ole tekelettä maistellut, pitää ilmoitella myöhemmin, miten ohje toimi - ohjetta ei siis oikeastaan ollut, kunhan jotain heittelin kulhoon ja liivatteet päälle :)

Tässä kuitenkin vielä suurpiirteiset määrät aineksista:

Pohjaan:
n. 75 g voita sulatettuna
n. 150 g Digestive-keksejä

Täytteeseen:
n. 3 dl vispikermaa vaahdotettuna
200 g tuorejuustoa (maustamaton tai esim. vanilja)
1 prk Bulgarian jogurttia
lakkahilloa maun mukaan (itse laitoin n. 3 dl)
sokeria maun mukaan?
5 liivatelehteä, kiehuvaa vettä

Päälle:
lakkoja
hyytelö hyytelösokerista ja vedestä
kermavaahtopursotukset













perjantai 23. huhtikuuta 2010

Mangomoussekakku



Kun aurinko ensimmäisen kerran tänä keväänä pilkisteli ikkunasta sisään, teki mieleni tehdä jotain raikasta pääsiäisen väreissä. Muutamasta erillisestä ohjeesta yhdistelin maukkaan, mutta ei kovin makean, mangomoussekakun. Pohja tulee perinteisesti voista ja kekseistä, mutta yhtä hyvin pohjana voisi käyttää vaikka kääretorttupohjaa. Mangomousse on hyvin kevyt ja samettisen pehmeä. Leikkauspinnasta tuli todella siisti! Päälle laitettavaa kiillettä voisi olla vähän ohuempikin kerros (ja ohjeeseen voisi lisätä hiukan sokeria).

Koristeluun käytin kermavaahtoa, suklaata ja marianne-rouhetta. Suklaan spritsaaminen on selvästi vielä aloittelutasolla, mutta kenties harjoitus tekee tässäkin mestarin. :) (Kuvissa näkyvä kakun pinnan epätasaisuus johtuu siitä, että ottaessani kakkua jääkaapista pudotin sen päälle juustohöylän.. :( Ennen tätä onnettomuutta kakun pinta oli todella hieno, joten arvatenkin harmitti todella paljon!)

Tämä kakku on mielestäni riittävän kevyt myös kesän juhliin.

Tässä vielä pari kuvaa, ja lopuksi vielä ohje:





Keksipohja:

1pkt vaniljatäytteisiä kaurakeksejä (esim. Rainbow)

1dl sulaa margariinia tai voita

Hienonna keksit ja lisää joukkoon sula rasva. Sekoita tasaiseksi. Painele seos leivinpaperoidun irtopohjavuoan pohjalle.

Mangomousse:

4 purkkia mangopilttiä

1 rkl vaniljasokeria

1 tl raastettua limen kuorta

0,5 dl limen mehua

1 prk Bulgarianjogurttia

10 liivatelehteä

2 valkuaista

2 dl sokeria

2 dl kuohukermaa

Sekoita vaniljasokeri mangososeeseen. Pese limetti kuumalla vedellä ja harjalla. Raasta sen pintakuori ohuelti. Purista mehu. Lisää ne sekä ruokajogurtti mangososeeseen. Anna liivatelehtien pehmitä runsaassa, kylmässä vedessä 5 - 10 min. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Lisää sokeri pieninä erinä vaahtoon ja jatka vatkaamista, kunnes vaahto on kiiltävää ja kuohkeaa. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi eri kulhossa. Purista liivatelehdistä vesi ja liuota ne 2 rkl:aan kiehuvaa vettä. Kaada liivateseos koko ajan sekoittaen mangososeeseen. Lisää valkuais- ja kermavaahto. Kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä pari tuntia ennen kiilteen lisäämistä.

Kiille:

3 purkkia mangopilttiä

4-5rkl vettä

5 liivatelehteä

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kaada mangososeet kulhoon. Kuumenna vesi kiehuvaksi. Purista liivatelehdet kuiviksi ja lisää nesteeseen. Sekoita mangososetta ja kaada liivateseos joukkoon ohuena nauhana, sekoita koko ajan. Kaada kiille kakun pinnalle ja anna hyytyä. Kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä.