perjantai 18. maaliskuuta 2011

Harjoittelua näyttöjä varten..

Yksi tulevista näyttötöistä on hyydykekakut, joita tulee valmistaa kaksin kappalein, ja kakkujen tulee olla samanlaiset. Harjoittelin hyydykekakkujen valmistamista eri muotoisiin kakkurenkaisiin ja kokeilin myös mahdollisia koristelutyylejä. Hyydykkeinä käytin mansikkamoussea ja valkosuklaa-limehyydykettä. Oli mahtavaa, että koululla oli kerrankin tuoreita mansikoita, antavat kakkuihin hienon säväyksen! Marjojen lisäksi koristelin kakkuja itse tekemilläni valkosuklaakoristeilla. Tässä tulokset:










Marsipaanikakkua...



Myös tämän kakun tein koulussa. Näyttää vähän siltä, että kotona ei jaksa enää leipoa, kun koulussa pitää tehdä niin paljon hommia... Mutta jotain tämänkaltaista saattaisi kotonakin tehdä vaikkapa joksikin juhlakakuksi.

Täytteet ovat samanlaiset kuin edellä olevassa donitsikakussa, eli makuna on käytetty vadelmaa. Sivulla ja päällä olevat spritsaukset ovat pikeeriä, eli valkuaisesta, tomusokerista ja sitruunamehusta sekoitettua massaa. Pikeerin spritsaaminen oli minulle uutta, ja se olikin hankalampaa hommaa kuin suklaan spritsaaminen. Varsinkin kakun sivulle oli hankala tehdä siistiä kuviota, ja lopputulos näyttää kieltämättä ihan pikkulapsen askarteluilta... Mutta onneksi kakun päälle sain kauniit ja siistit kuviot! Tässä kuitenkin nyt ihan itsensä nolaamisen uhalla kuva myös kakun sivulta... (apuva.)

Donitsikakku




Koulussa päästiin kerrankin kokeilemaan fantasiakakkuja! Enemmänkin näitä olisi saanut tehdä, mutta halusin kuitenkin loppunäyttöjä varten treenata vielä hyydykekakkuja ja vähän perinteisempiäkin kakkuja, joten jätin fantasioinnit tähän yhteen. :)

Idean donitsikakkuun löysin netistä, aika paljonkin tällaisia ovat ihmiset värkänneet, ja jotkut ovat vielä askarrelleet Homer Simpsonin pään tuohon keskelle. Hauska idea, mutta jätin väliin ylimääräiset väkerrykset.

Kakun pohjana on valmiista vetopohjista donitsin muotoiseksi leikatut palaset, täytteenä vadelmamarmeladia ja kreemiä, jonka maustin vadelma-aromilla ja värjäsin hennon vaaleanpunaiseksi, joten leikkauspintakin on hieman nätimpi. Reippaasti vielä kreemiä päälle ja siihen sitten nuo marsipaanit. Aika simppelin mallinen fantasiakakku, tässä on aika vaikea epäonnistua!! :)